perjantai 11. joulukuuta 2015

Valkee-artikkeli Kalevassa

Lähetin viime helmikuussa alla olevan viestin Kalevan toimitukseen viestistä ilmenevän syyn vuoksi. Se ei näyttänyt herättäneen minkäänlaista huomiota Kalevassa ennen kuin oletettavasti vasta nyt.


Lehdessä oli tänään Valkeesta seitsemän palstan artikkeli, josta tosin vanha ”korvakuva” täytti lähes puolet ja joka kertoi Valkeen saamista yhteiskunnallisista tuista ilman pätevää tieteellistä näyttöä. Artikkeli on tosin Lännen Median yhteinen, mutta mitään muuta syytä artikkelin kirjoittamiselle on vaikea löytää. Miksi muuten maakuntalehdet kirjoittaisivat aiheesta nyt, vain pari viikkoa ennen joulua..?

Aalto-yliopiston professori sanoo sen suoraan: ”Valkee on silkkaa huuhaata jo siksi, että sen led-valoista puuttuvat kaikki punataajuudet, joilla valo ylipäätään voisi tunkeutua pari milliä syvemmälle päähän. Kaikki Valkeen valo jää siis korvakäytävän ihoon, eikä siitä edes pääse mitään aivoihin”

THL:n professori toteaa: ”Edelleen on selvittämättä sekin, mihin muuhun mekanismiin kuin lumevaikutukseen korvaan kohdistetun valon vaikutus perustuisi.” Blogissa on aiemmin arvioitu, että ainoa (myönteinen) vaikutus voisi olla ledien synnyttämä lämmöntunne korvassa.

Artikkelissa Valkeen toimitusjohtaja toistaa vanhoja satuja ja odottaa Valkeen alkavan tuottaa voittoa sen jälkeen, kun tappiota on tullut 30 miljoonaa.

Maailmalla riittää typeryksiä, ja jos osakin heistä haksahtaa Valkee-halpaan, korvavaloja tullaan jatkuvasti myymään pienehkö määrä. Jos noilla typeryksillä olisi edes hieman itsekritiikkiä, he miettisivät ensin tarkasti, kannattaako maksaa noin kaksisataa euroa laitteesta, joka tuottaa valoa ja jonka todellinen arvo on parinkympin luokkaa.

Näyttää siltä, että Valkeen kotimaan myynti on tyrehtynyt ja ainoat tulot tulevat ulkomaan myynnistä.

Sama tamperelaisessa Aamulehdessä julkaistu artikkeli:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti