perjantai 12. helmikuuta 2016

Kodinkonehuoltoliikkeiden törkeä rahastaminen

Muutama vuosi sitten vanhan jääkaappipakastinyhdistelmän jääkaapin termostaatti alkoi osoittaa vikaantumisen merkkejä, mutta se kuitenkin toimi vielä. Kyseisessä yhdistelmässä on suuri pakastinosa, minkä vuoksi se kannattaa pitää käytössä niin kauan kuin mahdollista. Nykyisissä yhdistelmissä pakastinosa on lähes puolet pienempi, mistä kerrottiin varhaisemmassa artikkelissa.

Käynti paikallisessa huoltoliikkeessä kertoi, että uusi termostaatti maksaa 44 euroa. Erässä suomalaisessa postimyyntiyrityksessä sama osa oli myynnissä postikuluineen noin 20 euron hintaan. Koska osa on kevyt ja se sopii postilaatikkoon, postikulujen osuus oli vain muutaman euron.

Vaihdoin osan keväällä, kun pakastin oli tyhjä. Termostaatti sijaitsee yhdistelmän yläosassa, ja siinä on noin 1,5 metrin pituinen kapillaariputki, joka kulkee yhdistelmän päältä ja takaa kaapin sisään, jossa se koskettaa höyrystintä. Tämän vuoksi termostaatin vaihtaminen on hieman hankala toimenpide.

Jos omat taidot eivät riitä, vaihto kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi. Koska kyseessä on ns. sähkötyö, sähköturvallisuuslaki ei salli maallikon tehdä sitä. Jos tulipalo syttyisi vaihdossa tehdyn virheen vuoksi, vakuutusyhtiö saattaisi rajoittaa korvausvastuutaan. Tulipalojen syttymissyy pyritään aina selvittämään, ja sen löytäminen on vakuutuskorvauksen ehtona. Niin kummalta kuin se saattaa kuulostaakin, palotutkijat löytävät lähes aina syttymissyyn ja palon alkamispaikan. Jääkaapissa eristeenä käytettävä polyuretaani palaa erittäin iloisesti sytyttyään, ja sen paloteho on hyvin suuri.

Alla näkyy erään eteläsuomalaisen huollon hinnasto. Kaikki mahdollinen on osattu eritellä erikseen laskutettavaksi. (Olisikohan esimerkkinä ollut pahamaineinen Danske Bank..?) Erittely on hieman epämääräinen, minkä vuoksi asiakkaan voi olla vaikea tietää, mitä mikin tarkoittaa.


”Pienkoneiden yleiskorjaus” tuskin tarkoittaa tuntiveloitusta..? Ehkäpä se on vain jokin pieni korjaustehtävä. ”Perustyösuorite” saattaa sitä vastoin olla ”normaali” tuntiveloitus, vaikka se ei käykään ilmi hinnastosta.

Huolto selittää laskun muodostumista tällä tavalla.
”Veloitettavaan työaikaan / työsuoritteeseen kuuluvat:

Työn vastaanotto, matka-aika, matkan määrä, koneen valmistelu korjausta varten, vian etsintä ja varsinainen korjaustyö, mahdollisten varaosien tilaus ja kohdistaminen, säädöt, työn viimeistely ja tarkistus, työhön liittyvät keskustelut ja käytönopastus sekä työhön liittyvät toimistotyöt huollossa. Alleviivatut sisältyvät laskun Lähtömaksuun.”

Jos asiakas tilaisi huollosta jääkaapin termostaatin vaihdon kotikäyntinä, koska yhdistelmän kuljettaminen huollon tiloihin lieneekin hyvin hankalaa, mikäli huolto yleensä edes ottaisi yhdistelmää vastaan, paljonko vaihtotyö maksaisi?

Lähtömaksu 35 €, matkalisä vähintään 23 €, laskutuslisä 10 € (ellei haluaisi maksaa huoltomiehelle, mikäli se edes olisi mahdollista) ja matkaan ja vaihtotyöhön kulunut aika. Minimiveloitusaika taitaa olla yksi tunti, ja siitä edetään puolen tunnin portain. Voidaan arvioida, että veloitettava aika olisi ollut 1,5 tuntia, joka maksaisi 1,5*86 € = 129 €. Itse termostatti ”maksaisi” mainitut 44 euroa.

Termostaatin vaihtaminen maksaisi siten 44+35+23+10+129 = 241 euroa. Veloitus on mieletön mutta myös hyvin realistinen.

Jos vanha termostaatti lähtisi huoltomiehen mukaan, siitä perittäisiin mahdollisesti vielä 25 euron ”Jätteenkäsittelymaksu” siitä, että se heitettäisiin lähimpään roska-astiaan.

241 eurolla melkein saa jo uuden jääkaapin mutta ei yhdistelmää, eikä sen tarvitse olla Kiinassa tehty.

Suosi suomalaista ja tue suomalaista työtä ja yritteliäisyyttä... eikä se maksa kuin vain 241 euroa. Tämän kaiken kruunaa valtiolle menevän alv:n osuus, joka on 47 euroa. Se on enemmän kuin huoltoliikkeen ylihintaisen termostaatin hinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti