maanantai 18. tammikuuta 2010

DNA:n viserrys vaimenee

Kaleva kertoi tänään paikallista kiinteän puhelinverkon operaattoria DNA:ta (os. Oulun Puhelin) huolestuttavan uutisen: lankaliittymien määrä vähenee jatkuvasti. Valtakunnallisella tasolla liittymien määrä on vähentynyt 5–10 prosenttia puolessa vuodessa eli 10–20 prosenttia vuodessa.

Mikä on sitten johtanut tähän tilanteeseen? Oulun Puhelimen ei tarvitse lähteä etsimään syypäätä kovinkaan kaukaa, koska se löytyy yhtiöstä itsestään. Kiinteän liittymän 11 euron perusmaksu kuukaudessa, vaikka puhelinta ei käyttäisi lainkaan, näyttää olleen monelle pitkäaikaisellekin Oulun Puhelimen asiakkaalle liikaa. Liittymä on lakkautettu, ja on joko siirrytty pelkästään matkapuhelimen käyttäjäksi tai entinen kiinteän verkon numero on siirretty mobiiliverkkoon.

Matkapuhelinoperaattorit tarjoavat mahdollisuuden siirtää kiinteän verkon numeron matkapuhelinverkkoon, jolloin uusi langaton liittymä toimii käytännössä aivan samalla tavalla kuin kiinteässä verkossa. Eräällä operaatorilla kuukausimaksu on 2,95 euroa, ja uusi asiakas saa käyttöönsä maksuttoman langattoman puhelinkoneen, mikä edellyttää tosin määräaikaista sopimusta. Puhelujen hinnat ovat lähes samat kuin aikaisemminkin. Jos säästöä kertyy kuukaudessa 8,05 ja vuodessa 96,60 euroa, vaihto on taloudellisestikin järkevää.

Eräässä tapauksessa DNA:n asiakas oli tehnyt sopimuksen matkapuhelinoperaattorin kanssa, joka oli huolehtinut kiinteän liittymän irtisanomisesta ja vanhan numeron siirtämisestä. Siirtopäivä oli jäänyt auki, ja siitä oli luvattu ilmoittaa myöhemmin. Pari viikkoa sopimuksen solmimisen jälkeen DNA:n työntekijä oli ottanut yhteyttä asiakkaaseen ja kertonut siirtopäivän, joka ajoittui noin kolmen viikon päähän sopimuksen tekohetkestä. DNA:n työntekijä oli samalla tehnyt ”tarjouksen” asiakkaalle, jotta tämä peruisi tekemänsä sopimuksen ja pysyisi edelleenkin DNA:n asiakkaana (ja rahastettavana). Täyksi luvattiin alennettu perusmaksu 6 euroa/kk.

Kalleimmillaankin minuuttiveloitus matkapuhelinverkossa on noin 6,9 snt/min., jolloin 11 euron perusmaksun hinnalla voi puhua 160 minuuttia. DNA perii jokaisesta puhelusta aloitusmaksun, jolla puhuu noin kaksi minuuttia matkapuhelinverkossa.

Kiinteän verkon liittymä on järkevä vain siinä tapauksessa, kun sillä soitetaan paljon pääasiassa kiinteän verkon numeroihin, joiden määrä vähenee tosin jatkuvasti. Tätä järkevyyttä vähentää kuitenkin edellä mainittu kiinteän verkon numeron siirtomahdollisuus mobiiliverkkoon, jolloin vuosisäästöä tulee mainitut 85 euroa.

Kiinteän verkon numeron siirto vaikuttaa järkevältä, koska säästön lisäksi siinä saa käyttöönsä mobiilin laiteen, jonka voi ottaa mukaansa liikkuessaan ympäri maata. Ainoa kielteinen seikka on puhelimen lataustarve, mutta suuren akun vuoksi, sitä ei tarvitse tehdä kovinkaan usein.

Jos valittavana olisi nykyisen kiinteän liittymän säilyttäminen tai sen numeron siirto mobiiliverkkoon, numeron siirto olisi taloudellisessa mielessä paras vaihtoehto. Tässä ei kuitenkaan ole huomioitu mahdollisia matkapuhelimen synnyttämän säteilyn terveysriskejä. Puhelinkoneessa on tosin ulkoinen antenni, eikä se ole käyttäjän korvassa kiinni, joten riskitkin ovat vastaavasti paljon pienempiä kuin perinteisessä matkapuhelimessa.

1 kommentti:

  1. Ja jos kodin laajakaista on kohdallaan sekä käytössä "ylimääräinen" uudehko matkapuhelin, niin lankanumeron voi siirtää VoIP puhelimelle.

    Itseasiassa tuo matkapuhelin on vain lisäherkku -jopa wanha puhelin käy. Tuolloin vain laajakaistaliittymän liitäntälaitteessa pitää olla sopiva puhelinliitäntä.

    Tälläinen nettipuhelin on esimerkiksi saunalahdella täysin kuukausimaksuton ja puheltukin ovat erittäin edulliset lähtien ilmaisista puheluista saunalahden numeroihin ja huoomattavan edullisiin hintoihin kiinteään verkkoon.

    Haittapuolena on teknisyys -- siinä pakostakin joutuu tekemään säätöjä. Ja se ei ihan kaikilta onnistu.

    Langattoman verkkososvittimen (WLAN) sisältämällä matkapuhelimella voi jopa pitää "kiinteätä" puhelinta mukanaan. Saattaapa tuo toimia myös näissä 3G verkoissa.

    Saunalahdella tuote on nimellä nettipuhelin - varmaan muillakin operaattoreilla tuollainen on.

    VastaaPoista